Suoria rivejä ja monta huomioitavaa seikkaa – lanttu kylvetty Räpin tilalla

Suoria rivejä ja monta huomioitavaa seikkaa – lanttu kylvetty Räpin tilalla

20.06.2017

Apetitin omalla Räpin koetilalla aloitettiin lantun kylvötyöt tiistaina 6. kesäkuuta. Sopivasti kostea maa ja lämpimät säät ovat lantun kylvölle ihanteelliset. Liian kosteassa tai liian kuivassa maassa siemenet eivät idä ja kasvun liikkeellelähtö saattaa olla epätasaista. Mahdollisimman suoraan kylvetyt rivit auttavat lantun eri hoitotöissä, sadonkorjuu mukaan lukien.

Lantun kylvö on tarkkaa puuhaa

Pienet siemenet kylvetään maahan erityisesti pienten siemenien kylvöön tarkoitetulla kylvökoneella. Räpin tilalla lantun siemenet kylvetään 13,6 senttimetrin päähän toisistaan noin 1,5 senttimetrin syvyyteen. Rivivälit ovat noin 0,5 metriä. Lämpimien säiden myötä lanttu saattaa nousta pintaan hyvinkin nopeasti, jopa neljässä päivässä.

- Räpin tilalla viljellään kolmea eri lanttulajiketta tänä kesänä yhteensä noin 7 hehtaarin peltoalueella.  Viljeltävät lanttulajikkeet ovat vihreäniskainen Globus sekä punertavat Magres ja Cowrie. Tavoitteena on, että Apetitin pakastetehtaalle saadaan Räpiltä noin 300 tonnia lanttua, kertoo Räpin tilanhoitaja Henri Mäki.

Hyönteisverkko suojana

Lantun tuholaistorjunnassa käytetään hyönteisverkkoa, joka suojaa lanttua tuhohyönteisiltä – muun muassa kaalikoilta. Näin vältytään mahdollisilta tuhohyönteisruiskutuksilta kasvukauden aikana. Verkko levitetään kylvön jälkeen pitkälti käsityönä, mutta verkon kerääminen käy kätevästi koneellisesti, itse kehitetyllä laitteella.

Hyönteisverkko maksaa noin 1 500 euroa. Hehtaarikustannus on tällöin noin 4 000 euroa. Samaa verkkoa käytetään useita vuosia, jolloin myös hankintakustannus jakaantuu useammalle vuodelle.

Tiesitkö?
  • Lanttua kylvettäessä traktori liikkuu 2-3 km/h
  • Kylvökone lasketaan alas ja nostetaan ylös kun traktori on liikkeessä, jotta kylvökoneen vantaat eivät mene tukkoon mullasta
  • Kylvökoneen toiminta perustuu pneumatiikkaan eli paineilma-avusteinen kylvökone imee ja puhaltaa ilman avulla pienet siemenet tarkasti kylvöriville
  • Lantun sadonkorjuu aloitetaan yleensä syys-lokakuun vaihteessa
Arkisto